Säädä ajokorkeus mielesi mukaan coilovereilla
Vaikka madallusjousisarjat ja kiinteästi madaltavat alustasarjat ovatkin nykyään pitkälle kehitettyjä, voi kuitenkin vastaan tulla tilanne, jossa auton asento, tai ajokorkeus edessä tai takana, ei vastaa odotuksia. Toteutuneeseen madallukseen vaikuttaa eniten auton paino, joka vaihtelee varustetason, moottorikoon, moottorityypin (bensa, diesel, ahdettu, vapari) tms. seikkojen takia.
Eteen tulee myös tilanteita, joissa madallusta halutaan säätää tilanteen mukaan: kesällä matalammalle, talvella korkeammalle. Myös suuren lapsiperheen kesäretki farmariautolla, tavaratila tavaraa sullottuna täyteen ja peräkärryssä loput mitä autoon ei mahtunut, tekee auton asennosta kaikkea muuta kuin silmää hivelevän.
-

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35280804) VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen ja taakse coilover-iskunvaimentimet ja eteen yläpäät Ei TUV-hyväksyntää Korkeussäädettävä edessä ja takana Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Ei TUV-hyväksyntää SOVELTUVUUDET: > VW GOLF III (1H_) 10/1989-11/2000 > VW GOLF III Convertible (1E_) 07/1993-05/1998 > VW GOLF IV Convertible (1E_) 06/1998-12/2002 > VW VENTO (1H2, 1H, 1HX0) 11/1991-11/2000
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3080,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (3528080H) AUDI, SEAT, VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Etujousijalan halkaisija (mm): 50 Taka-akselin tyyppi: Vain autoihin, joissa erillisjousitus (Multi-link) Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vain autoihin, joissa iskunvaimentimen alapään kiinnityskohdan halkaisija 50mm Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > AUDI A3 (8V) 8V1, 8VK 04/2012-10/2020 > AUDI A3 Saloon (8V) 8VS, 8VM 05/2013-08/2021 > AUDI A3 Sportback (8V) 8VA, 8VF 09/2012-08/2021 > SEAT LEON (5F1) 09/2012-05/2021 > SEAT LEON SC (5F5) 01/2013-12/2018 > VW GOLF VII (5G1, BQ1, BE1, BE2, AU) 08/2012-10/2021
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3401,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (3528080N) AUDI, SEAT, VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Etujousijalan halkaisija (mm): 55 Taka-akselin tyyppi: Vain autoihin, joissa erillisjousitus (Multi-link) Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vain autoihin, joissa iskunvaimentimen alapään kiinnityskohdan halkaisija 55mm Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > AUDI A3 (8V) 8V1, 8VK 04/2012-10/2020 > AUDI A3 Saloon (8V) 8VS, 8VM 05/2013-08/2021 > AUDI A3 Sportback (8V) 8VA, 8VF 09/2012-08/2021 > SEAT LEON (5F1) 09/2012-05/2021 > SEAT LEON SC (5F5) 01/2013-12/2018 > VW GOLF VII (5G1, BQ1, BE1, BE2, AU) 08/2012-10/2021
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3401,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35280821) VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. Ei TUV-hyväksyntää Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Jos autoa madalletaan yli 40mm tarvitaan KW:n kallistuksenvakaaja, että vetoakselin ja vakaajan väliin jää riittävästi tilaa. Autot, joissa oikea vetoakseli on 42mm tai yli, maksimimadallus on 15mm ilmoitettua vähemmän. Ei TUV-hyväksyntää SOVELTUVUUDET: > VW GOLF IV (1J_) 08/1997-04/2008
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3080,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35280823) VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. Ei TUV-hyväksyntää Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Jos autoa madalletaan yli 40mm tarvitaan KW:n kallistuksenvakaaja, että vetoakselin ja vakaajan väliin jää riittävästi tilaa. Autot, joissa oikea vetoakseli on 42mm tai yli, maksimimadallus on 15mm ilmoitettua vähemmän. Ei TUV-hyväksyntää SOVELTUVUUDET: > VW NEW BEETLE (9C_, 1C1) 01/1998-12/2013 > VW NEW BEETLE Convertible (1Y_) 09/2002-07/2012
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3080,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35280839) VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > VW POLO IV (9N_) 10/2001-10/2014 > VW POLO Saloon IV (9N, 9A4) 09/2002- > VW POLO Saloon IV (9N_) 09/2002-12/2010
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2830,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35280842) AUDI, SEAT, VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Etujousijalan halkaisija (mm): 55 Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Vain autoihin, joissa iskunvaimentimen alapään kiinnityskohdan halkaisija 55mm Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > AUDI TT (8J) 8J3 07/2006-02/2015 > AUDI TT Roadster (8J) 8J9 03/2007-09/2014 > SEAT LEON (1P1) 05/2005-12/2013 > VW GOLF PLUS (1KP, 5M1, 521) 12/2004-12/2013 > VW GOLF V (1K_) 10/2003-07/2010 > VW GOLF V Estate (1K_) 01/2007-07/2009 > VW GOLF VI (5K1, 1K_) 10/2008-12/2014 > VW GOLF VI Convertible (517, 1K) 03/2011-10/2017
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3116,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35280851) VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen ja taakse coilover-iskunvaimentimet ja eteen yläpäät Ei TUV-hyväksyntää Korkeussäädettävä edessä ja takana Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Ei TUV-hyväksyntää SOVELTUVUUDET: > VW GOLF II (19E_, 1G1) 08/1983-12/1992 > VW JETTA II (19E_, 1G2, 165) 08/1983-12/1992
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3080,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35280853) VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen ja taakse coilover-iskunvaimentimet ja eteen yläpäät Ei TUV-hyväksyntää Korkeussäädettävä edessä ja takana Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Ei TUV-hyväksyntää SOVELTUVUUDET: > VW GOLF III (1H_) 10/1989-11/2000 > VW GOLF III Estate (1H_) 07/1993-04/1999
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3080,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35280881) VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. Ei TUV-hyväksyntää Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Jos camber-kulma kasvaa liiaksi takana, tähän on saatavilla camberin korjaussarja. Kysy lisää myynnistä Ei TUV-hyväksyntää SOVELTUVUUDET: > VW GOLF IV (1J_) 08/1997-04/2008 > VW GOLF IV Estate (1J_) 05/1999-06/2006
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3080,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35280895) VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Etujousijalan halkaisija (mm): 55 Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vain autoihin, joissa iskunvaimentimen alapään kiinnityskohdan halkaisija 55mm Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Huomioi etuvilkkujen 350mm ja päiväajovalojen 250mm minimikorkeus maasta. Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > VW SCIROCCO III (13, 137, 138) 05/2008-01/2018
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3116,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (352808AC) SEAT, VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > SEAT IBIZA Mk IV (6J5, 6P1) 03/2008-12/2017 > SEAT IBIZA Mk IV SC (6J1, 6P5) 06/2008-12/2018 > VW POLO V (6R_, 6C_) 03/2009-06/2022
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3021,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (352808BW) VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > VW POLO VI (AW, AW1, BZ1) 06/2017-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3021,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (352808CW) VW
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Etujousijalan halkaisija (mm): 55 Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vain autoihin, joissa iskunvaimentimen alapään kiinnityskohdan halkaisija 55mm Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > VW GOLF VIII (CD1, DA1) 07/2019-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3401,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35281804) SEAT, SKODA
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. Ei TUV-hyväksyntää SOVELTUVUUDET: > SEAT IBIZA Mk III (6L1) 02/2002-11/2009 > SKODA FABIA I (6Y2) 08/1999-03/2008
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2830,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Clubsport Coilover-alustasarja (35281808) SEAT
Ratapäiville ja aktiiviseen harrastekäyttöön suunniteltu alustasarja. V3 (Variant 3) -clubsport yhdistää kilpailutekniikan ja tieliikennekelpoisuuden. Jos haussa on puhtaasti katukäyttöön soveltuva V3-alustasarja, suosittelemme tavallista Variant 3 -sarjaa Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. Ei TUV-hyväksyntää Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Jos autoa madalletaan yli 40mm tarvitaan KW:n kallistuksenvakaaja, että vetoakselin ja vakaajan väliin jää riittävästi tilaa. Ei TUV-hyväksyntää SOVELTUVUUDET: > SEAT LEON (1M1) 11/1999-06/2006
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3080,00 € Lisää ostoskoriin