Säädä ajokorkeus mielesi mukaan coilovereilla
Vaikka madallusjousisarjat ja kiinteästi madaltavat alustasarjat ovatkin nykyään pitkälle kehitettyjä, voi kuitenkin vastaan tulla tilanne, jossa auton asento, tai ajokorkeus edessä tai takana, ei vastaa odotuksia. Toteutuneeseen madallukseen vaikuttaa eniten auton paino, joka vaihtelee varustetason, moottorikoon, moottorityypin (bensa, diesel, ahdettu, vapari) tms. seikkojen takia.
Eteen tulee myös tilanteita, joissa madallusta halutaan säätää tilanteen mukaan: kesällä matalammalle, talvella korkeammalle. Myös suuren lapsiperheen kesäretki farmariautolla, tavaratila tavaraa sullottuna täyteen ja peräkärryssä loput mitä autoon ei mahtunut, tekee auton asennosta kaikkea muuta kuin silmää hivelevän.
-

KW V3 Leveling-alustasarja (35208800DJ-B) CUPRA, VW
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Sarjassa häiriönpoistosarja sähkösäätöisille iskunvaimentimille, eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä mukana tulevalla sarjalla SOVELTUVUUDET: > CUPRA Born (K1) 08/2021- > VW ID.3 (E11, E12) 11/2019-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2530,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Leveling-alustasarja (35208800DZ) VW
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Ei sähkösäädettävällä iskunvaimennuksella varustettuihin autoihin. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. SOVELTUVUUDET: > VW ID. Buzz (EB) 05/2022-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2846,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Leveling-alustasarja (35208800DZ-B) VW
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Ei sähkösäädettävällä iskunvaimennuksella varustettuihin autoihin. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. SOVELTUVUUDET: > VW ID. Buzz (EB) 05/2022-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2846,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Leveling-alustasarja (3520887006) TESLA
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. SOVELTUVUUDET: > TESLA MODEL 3 (5YJ3) 01/2017- > TESLA MODEL Y (5YJY) 03/2019- > TESLA MODEL Y 01/2025-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2593,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Leveling-alustasarja (3520887006-B) TESLA
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. SOVELTUVUUDET: > TESLA MODEL 3 (5YJ3) 01/2017- > TESLA MODEL Y (5YJY) 03/2019-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2593,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Leveling-alustasarja (3520887010) TESLA
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Ei autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. SOVELTUVUUDET: > TESLA MODEL 3 (5YJ3) 01/2017- > TESLA MODEL Y (5YJY) 03/2019- > TESLA MODEL Y 01/2025-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2996,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Leveling-alustasarja (3520887010-B) TESLA
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Ei autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. SOVELTUVUUDET: > TESLA MODEL 3 (5YJ3) 01/2017- > TESLA MODEL Y (5YJY) 03/2019-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2996,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Leveling-alustasarja (3520887011) TESLA
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Vain autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa häiriönpoistosarja sähkösäätöisille iskunvaimentimille, eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä mukana tulevalla sarjalla SOVELTUVUUDET: > TESLA MODEL 3 (5YJ3) 01/2017- > TESLA MODEL Y (5YJY) 03/2019- > TESLA MODEL Y 01/2025-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3163,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Leveling-alustasarja (3520887011-B) TESLA
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Vain autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa häiriönpoistosarja sähkösäätöisille iskunvaimentimille, eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä mukana tulevalla sarjalla SOVELTUVUUDET: > TESLA MODEL 3 (5YJ3) 01/2017- > TESLA MODEL Y (5YJY) 03/2019-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
3163,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Leveling-alustasarja (3520888001) NIO
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet Ei TUV-hyväksyntää Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Ilman hyväksyntätodistusta. SOVELTUVUUDET: > NIO ET5 12/2021- > NIO ET5 Touring 06/2023-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2530,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V3 Leveling-alustasarja (3520888001-B) NIO
Vain vähän madaltava korkeus- ja vaimennussäädettävä alustasarja. Joissain malleissa saadaan säilytettyä auton alkuperäinen korkeus. Erilliset säätömahdollisuudet paluu- ja sisäänjouston vaimennukselle. Parantaa ajettavuutta, vakautta ja mahdollistaa ajokorkeuden optimoinnin. Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet Ei TUV-hyväksyntää Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Ilman hyväksyntätodistusta. SOVELTUVUUDET: > NIO ET5 12/2021- > NIO ET5 Touring 06/2023-
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2530,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V4 Clubsport Coilover-alustasarja (3971020C) AUDI
Kilpailuhenkinen alustasarja kokeneille kuljettajille. Tarjoaa laajemmat säätömahdollisuudet kuin V3 Clubsport sekä entistä paremman suorituskyvyn radalla. Sisään- ja paluuvaimennuksen säädön lisäksi erillinen sisäänvaimennuksen nopean alueen säätö. Clubsport-alustat sopivat paremmin rataolosuhteisiin kuin kadulle. Etujousijalan halkaisija (mm): 55 Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Vain autoihin, joissa iskunvaimentimen alapään kiinnityskohdan halkaisija 55mm Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > AUDI A3 Sportback (8P) 8PA 09/2004-12/2015
Tilaustuote, kysy toimitusaika
5292,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V4 Clubsport Coilover-alustasarja (39710250) AUDI
Kilpailuhenkinen alustasarja kokeneille kuljettajille. Tarjoaa laajemmat säätömahdollisuudet kuin V3 Clubsport sekä entistä paremman suorituskyvyn radalla. Sisään- ja paluuvaimennuksen säädön lisäksi erillinen sisäänvaimennuksen nopean alueen säätö. Clubsport-alustat sopivat paremmin rataolosuhteisiin kuin kadulle. Etujousijalan halkaisija (mm): 55 Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vain autoihin, joissa iskunvaimentimen alapään kiinnityskohdan halkaisija 55mm Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > AUDI A3 (8P) 8P1 05/2003-12/2013 > AUDI A3 Sportback (8P) 8PA 09/2004-12/2015
Tilaustuote, kysy toimitusaika
5292,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V4 Clubsport Coilover-alustasarja (39710252) AUDI
Kilpailuhenkinen alustasarja kokeneille kuljettajille. Tarjoaa laajemmat säätömahdollisuudet kuin V3 Clubsport sekä entistä paremman suorituskyvyn radalla. Sisään- ja paluuvaimennuksen säädön lisäksi erillinen sisäänvaimennuksen nopean alueen säätö. Clubsport-alustat sopivat paremmin rataolosuhteisiin kuin kadulle. Etujousijalan halkaisija (mm): 55 Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vain autoihin, joissa iskunvaimentimen alapään kiinnityskohdan halkaisija 55mm Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > AUDI A3 (8P) 8P1 05/2003-12/2013 > AUDI A3 Sportback (8P) 8PA 09/2004-12/2015
Tilaustuote, kysy toimitusaika
5292,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V4 Clubsport Coilover-alustasarja (39710282) AUDI
Kilpailuhenkinen alustasarja kokeneille kuljettajille. Tarjoaa laajemmat säätömahdollisuudet kuin V3 Clubsport sekä entistä paremman suorituskyvyn radalla. Sisään- ja paluuvaimennuksen säädön lisäksi erillinen sisäänvaimennuksen nopean alueen säätö. Clubsport-alustat sopivat paremmin rataolosuhteisiin kuin kadulle. Etujousijalan halkaisija (mm): 55 Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vain autoihin, joissa iskunvaimentimen alapään kiinnityskohdan halkaisija 55mm Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > AUDI TT (8J) 8J3 07/2006-02/2015 > AUDI TT Roadster (8J) 8J9 03/2007-09/2014
Tilaustuote, kysy toimitusaika
5292,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V4 Clubsport Coilover-alustasarja (397102AK) AUDI
Kilpailuhenkinen alustasarja kokeneille kuljettajille. Tarjoaa laajemmat säätömahdollisuudet kuin V3 Clubsport sekä entistä paremman suorituskyvyn radalla. Sisään- ja paluuvaimennuksen säädön lisäksi erillinen sisäänvaimennuksen nopean alueen säätö. Clubsport-alustat sopivat paremmin rataolosuhteisiin kuin kadulle. Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet ja yläpäät, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet. TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä Vain autoihin, joissa iskunvaimentimen alapään kiinnityskohdan halkaisija 55mm Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Clubsport-alustasarjassa yläpää saatavilla vain eteen SOVELTUVUUDET: > AUDI A3 Saloon (8V) 8VS, 8VM 05/2013-08/2021 > AUDI A3 Sportback (8V) 8VA, 8VF 09/2012-08/2021
Tilaustuote, kysy toimitusaika
5292,00 € Lisää ostoskoriin