Säädä ajokorkeus mielesi mukaan coilovereilla
Vaikka madallusjousisarjat ja kiinteästi madaltavat alustasarjat ovatkin nykyään pitkälle kehitettyjä, voi kuitenkin vastaan tulla tilanne, jossa auton asento, tai ajokorkeus edessä tai takana, ei vastaa odotuksia. Toteutuneeseen madallukseen vaikuttaa eniten auton paino, joka vaihtelee varustetason, moottorikoon, moottorityypin (bensa, diesel, ahdettu, vapari) tms. seikkojen takia.
Eteen tulee myös tilanteita, joissa madallusta halutaan säätää tilanteen mukaan: kesällä matalammalle, talvella korkeammalle. Myös suuren lapsiperheen kesäretki farmariautolla, tavaratila tavaraa sullottuna täyteen ja peräkärryssä loput mitä autoon ei mahtunut, tekee auton asennosta kaikkea muuta kuin silmää hivelevän.
-

KW V2 Coilover-alustasarja (15220004) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit SOVELTUVUUDET: > BMW Z4 Coupe (E86) M85, Z85 03/2006-01/2009 > BMW Z4 Roadster (E85) M85, Z85 09/2002-12/2009
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2003,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (15220005) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Sarjassa eteen ja taakse coilover-iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä edessä ja takana Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Ei autoihin, joissa ilmajousitus tai automaattinen ajokorkeudensäätö SOVELTUVUUDET: > BMW 5 (E60) 560L, 560X, M5/M6, M560 12/2001-03/2010
Tilaustuote, kysy toimitusaika
1925,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (15220007) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Sarjassa eteen ja taakse coilover-iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä edessä ja takana Ei autoihin, joissa ilmajousitus tai automaattinen ajokorkeudensäätö Lisäksi tarvitaan seuraavat osat, jos autossa on EDC tai moottori 8-sylinterinen: etuakselille BMW Part No.: valmistusajankohtaan asti 09/97 = 31 35 2 298 910, 09/97 lähtien = 31 35 2 298 911. Taka-akselille vain sedan-malliin: BMW Part No.: dome bearing 33 521 091 710 + washer 33 521 092 986. ”Street comfort”-alustasarjoissa vaaditaan etuakselille: spring perch 31 326 769 667 + spring pad 31 331 091 867 SOVELTUVUUDET: > BMW 5 (E39) 5/D, 5/DS, M539 09/1995-12/2003
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2105,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (15220008) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Sarjassa eteen ja taakse coilover-iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä edessä ja takana Ei autoihin, joissa ilmajousitus tai automaattinen ajokorkeudensäätö Lisäksi tarvitaan seuraavat osat, jos autossa on EDC tai moottori 8-sylinterinen: etuakselille BMW Part No.: valmistusajankohtaan asti 09/97 = 31 35 2 298 910, 09/97 lähtien = 31 35 2 298 911. Taka-akselille vain sedan-malliin: BMW Part No.: dome bearing 33 521 091 710 + washer 33 521 092 986. ”Street comfort”-alustasarjoissa vaaditaan etuakselille: spring perch 31 326 769 667 + spring pad 31 331 091 867 SOVELTUVUUDET: > BMW 5 (E39) 5/D, 5/DS, M539 09/1995-12/2003
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2105,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000A) MINI
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Sarjassa eteen ja taakse coilover-iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä edessä ja takana Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. SOVELTUVUUDET: > MINI MINI Coupe (R58) UKL-C, UKL-C/X 12/2010-05/2015 > MINI MINI Roadster (R59) UKL-C 01/2011-04/2015
Tilaustuote, kysy toimitusaika
1925,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000B) MINI
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Sarjassa eteen ja taakse coilover-iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä edessä ja takana Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit SOVELTUVUUDET: > MINI MINI Coupe (R58) UKL-C, UKL-C/X 12/2010-05/2015 > MINI MINI Roadster (R59) UKL-C 01/2011-04/2015
Tilaustuote, kysy toimitusaika
1925,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000D) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Ei autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. SOVELTUVUUDET: > BMW 1 (F20) 1K4 07/2011-06/2019 > BMW 1 (F21) 1K2 12/2011-12/2019 > BMW 2 Coupe (F22, F87) 1C, M3 10/2012-06/2021 > BMW 3 (F30, F80) 3-HY, 3L, M3, M3 GTS 11/2011-10/2018 > BMW 4 Coupe (F32, F82) 3C, M3, M3 GTS 07/2013-06/2020
Tilaustuote, kysy toimitusaika
1939,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000E) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Vain autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa häiriönpoistosarja sähkösäätöisille iskunvaimentimille, eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä mukana tulevalla sarjalla SOVELTUVUUDET: > BMW 1 (F20) 1K4 07/2011-06/2019 > BMW 1 (F21) 1K2 12/2011-12/2019 > BMW 2 Coupe (F22, F87) 1C, M3 10/2012-06/2021 > BMW 3 (F30, F80) 3-HY, 3L, M3, M3 GTS 11/2011-10/2018 > BMW 4 Coupe (F32, F82) 3C, M3, M3 GTS 07/2013-06/2020
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2170,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000F) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Ei autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. SOVELTUVUUDET: > BMW 1 (F20) 1K4 07/2011-06/2019 > BMW 1 (F21) 1K2 12/2011-12/2019 > BMW 2 Convertible (F23) 1C 03/2014-06/2021 > BMW 2 Coupe (F22, F87) 1C, M3 10/2012-06/2021 > BMW 3 (F30, F80) 3-HY, 3L, M3, M3 GTS 11/2011-10/2018 > BMW 4 Coupe (F32, F82) 3C, M3, M3 GTS 07/2013-06/2020
Tilaustuote, kysy toimitusaika
1939,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000G) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Vain autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa häiriönpoistosarja sähkösäätöisille iskunvaimentimille, eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä mukana tulevalla sarjalla SOVELTUVUUDET: > BMW 1 (F20) 1K4 07/2011-06/2019 > BMW 1 (F21) 1K2 12/2011-12/2019 > BMW 2 Convertible (F23) 1C 03/2014-06/2021 > BMW 2 Coupe (F22, F87) 1C, M3 10/2012-06/2021 > BMW 3 (F30, F80) 3-HY, 3L, M3, M3 GTS 11/2011-10/2018 > BMW 4 Coupe (F32, F82) 3C, M3, M3 GTS 07/2013-06/2020
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2170,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000H) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Ei autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Ei sähkösäädettävällä iskunvaimennuksella varustettuihin autoihin. Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. SOVELTUVUUDET: > BMW 3 Gran Turismo (F34) 3-V 07/2012- > BMW 3 Touring (F31) 3K 07/2012-06/2019 > BMW 4 Convertible (F33, F83) 3C, M3 10/2013-08/2020 > BMW 4 Gran Coupe (F36) 3C 03/2014-05/2021
Tilaustuote, kysy toimitusaika
1939,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000J) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Ei autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty SOVELTUVUUDET: > BMW 3 Gran Turismo (F34) 3-V 07/2012- > BMW 3 Touring (F31) 3K 07/2012-06/2019 > BMW 4 Convertible (F33, F83) 3C, M3 10/2013-08/2020 > BMW 4 Gran Coupe (F36) 3C 03/2014-05/2021
Tilaustuote, kysy toimitusaika
1939,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000K) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Vain autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa häiriönpoistosarja sähkösäätöisille iskunvaimentimille, eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty SOVELTUVUUDET: > BMW 3 Gran Turismo (F34) 3-V 07/2012- > BMW 3 Touring (F31) 3K 07/2012-06/2019 > BMW 4 Convertible (F33, F83) 3C, M3 10/2013-08/2020 > BMW 4 Gran Coupe (F36) 3C 03/2014-05/2021
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2170,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000L) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Vain autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa häiriönpoistosarja sähkösäätöisille iskunvaimentimille, eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty SOVELTUVUUDET: > BMW 3 Gran Turismo (F34) 3-V 07/2012- > BMW 3 Touring (F31) 3K 07/2012-06/2019 > BMW 4 Convertible (F33, F83) 3C, M3 10/2013-08/2020 > BMW 4 Gran Coupe (F36) 3C 03/2014-05/2021
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2170,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000M) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Vain autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa häiriönpoistosarja sähkösäätöisille iskunvaimentimille, eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä mukana tulevalla sarjalla SOVELTUVUUDET: > BMW 1 (F20) 1K4 07/2011-06/2019 > BMW 1 (F21) 1K2 12/2011-12/2019 > BMW 2 Coupe (F22, F87) 1C, M3 10/2012-06/2021
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2170,00 € Lisää ostoskoriin -

KW V2 Coilover-alustasarja (1522000N) BMW
Korkeussäädettävä alustasarja, jossa korkeussäädön lisäksi säädettävä paluuvaimennus. V2 (Variant 2) mahdollistaa ajotuntuman hienosäädön omien mieltymysten mukaan. Vain autoihin, joissa sähköisesti säädettävä iskunvaimennus Sarjassa häiriönpoistosarja sähkösäätöisille iskunvaimentimille, eteen coilover-iskunvaimentimet, taakse jouset, korkeudensäätöosat ja iskunvaimentimet TUV-hyväksytty Korkeussäädettävä etu- ja taka-akselilla. Käytettäessä alkuperäisiä vanteita/renkaita, tarvitaan mahdollisesti spacerit Vaimennussäätö nupeista. Paluuvaimennuksen säätö mahdollinen, jos yläpäähän pääsee käsiksi iskunvaimentimen ollessa paikallaan. Tämä riippuu auton rakenteesta. Autoissa joissa sähköinen iskunvaimennus, sähkösäätö täytyy poistaa käytöstä mukana tulevalla sarjalla SOVELTUVUUDET: > BMW 1 (F20) 1K4 07/2011-06/2019 > BMW 1 (F21) 1K2 12/2011-12/2019 > BMW 2 Convertible (F23) 1C 03/2014-06/2021 > BMW 2 Coupe (F22, F87) 1C, M3 10/2012-06/2021
Tilaustuote, kysy toimitusaika
2170,00 € Lisää ostoskoriin